Prosessi

Missä ja miksi prosessivalvontakameroita käytetään?

Sekä tuotannollisissa että palveluprosesseissa valvontakameroilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä, parantaa turvallisuutta, laatua ja tehostaa toimintaa. Pari esimerkkiä kameroiden tarjoamista hyödyistä.

Asiakas A:n tarina

Asiakas A:lla oli ongelma. Heidän pituusleikkurinsa ei toiminut kunnolla ja siitä syystä tuhoutui kymmenillä tuhansilla euroilla tuotantoa. Pituusleikkurin virhe ilmeni vain silloin tällöin ja vikaa ei onnistuttu paikallistamaan. Samaisella asiakkaalla oli harmeja myös toisen koneensa kanssa, jota korjattiin kymmenillä tuhansilla euroilla turhaan syystä, että luultiin vian olevan jossain muualla, missä se oli.

Asiakas otti yhteyttä meihin ja vuokrasi analyysikamerajärjestelmän kahdeksi – kolmeksi viikoksi. Kameroiden kuvatallenteiden avulla saatiin selville, missä olosuhteissa vika ilmeni ja mikä siihen oli syy. Reilun tuhannen euron kameravuokralla saatiin kymmenien- jopa satojentuhansien eurojen kustannukset vältettyä.

Asiakas B:n tarina

Asiakas B operoi kemikaalien varastoinnin parissa. Kemikaalit varastoidaan säiliöihin, joita joudutaan kylminä vuodenaikoina lämmittämään. Alueen lämpölaitoksessa ei ollut kameroita vaan luotettiin siihen, että kaikki pelaa. Yhtenä päivänä kattilalaitoksen yhden pumpun laakeri tuli tiensä päähän ja alkoi kuumeta voimakkaasti. Seurauksena syttyi tulipalo, joka saatiin onneksi melko pikaisesti sammutettua.

Vahingot kattilalaitoksessa olivat kuitenkin mittavat ja laitos joutui perusteellisen korjausprosessin alle. Kesti kuukauden tai kaksi, ennenkuin lämpölaitos oli taas käyttövalmiina. Kolmensadan euron laakeri aiheutti 300.000 euron vahingon. Saneerauksen yhteydessä laitos varustettiin kamerajärjestelmällä.

Valvonta

Prosessivalvontakameroita käytetään pysyvinä erilaisten laitteiden, kuljettimien, robottien, lastausalueiden, varastojen, tuotteen laadun yms. valvontaan. Tärkein tehtävä on tarjota työkalu siihen, että prosessi toimii oikein.

Oman lukunsa muodostavat ns. konenäkökamerat, jotka on liitetty osaksi automaatioprosessia. Niiden tehtävänä on itsenäisesti tunnistaa poikkeamat ja antaa tieto niistä automaatiojärjestelmään.
Myös kulkuporttien avaukseen käytetään kameroita. Kamera lukee ajoneuvon rekisterinumeron, vertaa sitä tietopankkiinsa ja avaa portin, mikäli rekisterinumero siihen oikeuttaa. Tätä valvontatyyppiä kutsutaan alue- tai kulunvalvonnaksi.

Vianhaku

Vianhaku tai analyysikameroita voidaan käyttää uuden tuotantolinjan tai -koneen käyttöönotossa ja säätämisessä tai jonkin vikatilanteen etsintään. Tällöin voidaan tarkkailla koneen toimintaa 24/7 ja analysoida mahdolliset ongelmatilanteet kuvatallenteen avulla. Kamerat voivat olla tavallisia tai suurnopeuskameroita, jolloin toiminta nähdään hidastuskuvana.

Vianhakua varten vuokraamme TEKA MMSS-kamerasettiä, jonka käyttöönotto on tehty mahdollisimman helpoksi.

Vuokrattavaa kamerajärjestelmää voidaan myös käyttää silloin, kun asiakas harkitsee investointia kamerajärjestelmään ja haluaa tietää, mikä tulisi olla kokoonpano ja sijoituspaikat.

Osana automaatiota

Kaikissa teollisuuskäyttöön tarkoitetuissa kameroissa on hälytyssisääntulo. Kameraan voidaan tuoda I/O-tieto, joko kosketintietona tai muun anturin avulla.

Jos kamera on liitetty automaation hälytysjärjestelmään, voidaan häiriötilannetta tarkastella kameratallenteesta. Kameratallenteesta voidaan nähdä häiriön kehittyminen aina siihen hetkeen kun häiriöilmoitus on tullut.

Lisäksi kamera voidaan liittää esim. venttiilien, laakereiden, silmukoiden tai vaikka porttipuhelimien kanssa siten, että kuvaustila/hälytystila käynnistyy kameran saatua ”liipaisutiedon”.